Mikon lähtötilanne
Mikko ottaa yhteyttä syysviikkoina kuvattuaan kotistudiossaan harjattua metallikannua verkkokauppansa videolle. Hänellä oli yksi softbox esineen vasemmalla puolella ja kamera suoraan edessä. Videolla kannun kylkeen ilmestyi kirkas, terävärajainen läikkä, joka vaelsi kameran liikkuessa ja sai pinnan näyttämään märältä muovilta.
Mikko oli jo kokeillut siirtää valoa kauemmas ja lähemmäs. Läikkä pieneni ja kasvoi, mutta reunat pysyivät yhtä kovina. Hän kysyi minulta, onko ongelma valon paikassa vai jossain muussa. Pyysin häntä lähettämään kuvan koko kokoonpanosta ja kaksi lyhyttä testiklippiä.
- Esine: harjattu metallikannu
- Valo: yksi softbox vasemmalla
- Ongelma: terävä, liikkuva läikkä kyljessä
Mitä testiklipeistä näkyi
Katsoin klippejä ruutu kerrallaan. Läikän muoto oli lähes täsmälleen softboxin etupinnan muotoinen, ja siinä erottui kankaan reunan viiva. Se kertoi, että diffuusiopinta oli liian pieni ja liian lähellä esinettä: heijastus piirsi valonlähteen reunat metalliin sellaisenaan.
Harjattu metalli hajottaa valoa vain vähän, joten se näyttää valonlähteen koon ja reunat melkein suoraan. Mitä pienempi ja kovempi valonlähde, sitä tiukempi läikkä. Tämä oli Mikolle uusi ajatus, koska hän oli tähän asti hakenut ratkaisua pelkästä etäisyydestä.
Ensimmäinen kokeilu: toinen kangas
Pyysin Mikkoa vaihtamaan softboxin etukankaan paksumpaan diffuusiomateriaaliin ja kuvaamaan saman klipin uudelleen muuttamatta mitään muuta. Pelkkä materiaalin vaihto pehmensi läikän reunat selvästi, mutta kiiltoa jäi yhä vaaleaksi pilkuksi kannun olkapäälle.
Tämä on hyvä muistutus siitä, että yksi muutos kerrallaan kertoo enemmän kuin kolme yhtä aikaa. Mikko kirjasi muistiin, mitä oli vaihtanut ja miltä tulos näytti, ja vertasi klippejä vierekkäin ruudulla. Ero oli nähtävissä jo ilman tarkkaa katselua, mutta ongelma ei vielä ratkennut.
Toinen kokeilu: suurempi pinta
Seuraavaksi Mikko lisäsi valon eteen kehikon, johon oli viritetty valkoinen diffuusiokangas, ja siirsi sen lähemmäs kannua. Valonlähteen näennäinen koko kasvoi moninkertaiseksi, ja läikästä tuli pitkä, pehmeä juova, joka seurasi kannun muotoa.
Juovan reuna sai nyt liukua vähitellen kirkkaasta tummaan. Kannu alkoi näyttää metallilta eikä märältä muovilta. Kamerakulmaa liikuteltaessa heijastus liikkui rauhallisesti pinnalla eikä hypännyt, mikä oli videossa juuri se, mitä hän oli hakenut koko ajan.
- Suurempi diffuusiopinta antaa pehmeämmän reunan
- Pinnan lähelle tuominen kasvattaa sen näennäistä kokoa
Kolmas kokeilu ja yksi sivuvaikutus
Kolmanneksi kokeilimme kangasta kauempana esineestä. Reunat pehmenivät yhä, mutta kiilto himmeni ja kannu näytti litteämmältä, koska pinnan muotoa kuvaava kirkas juova hävisi lähes kokonaan.
Mikko sanoi huomanneensa saman asian kuin moni aloittelija: pehmeys ja muodon luettavuus ovat vastakkain. Täysin tasainen valo tekee metallista harmaan. Hän päätyi kompromissiin, jossa diffuusio oli kohtuullisen lähellä ja kannun toiselle puolelle jäi pieni tumma alue, joka antoi pinnalle syvyyttä.
Mikon kannun ongelma ei ratkennut valon siirtämisellä vaan valonlähteen koon ja pehmennyksen muuttamisella, yksi kokeilu kerrallaan. Kun muutit vain diffuusiota ja vertasit klippejä rinnakkain, näit itse, mikä säätö teki mitäkin. Hyvä lopputulos jäi pehmeän reunan ja muotoa kantavan kirkkaan juovan väliin, ja sen löytää vain kokeilemalla omalla esineellä.
